Sähköiset kirjat – tiedon vapautta vai ryöstöä?

Sähköiset kirjat ovat vähitellen tulossa myös Suomeen, myös varteenotettavana vaihtoehtona eikä vain suttuisina skannauksina kaksisataa vuotta vanhoista opuksista. Kuten vaikkapa musiikki Spotifyssa, myös sähköiset kirjat ovat materiaalia, jonka ihmiset ovat tottuneet saamaan ilmaiseksi. Kirjan lukemista sähköisenä ei pidetä niin kätevänä, että siitä pitäisi maksaa.

Kuten Spotifyssa, myös e-kirjojen alalla on tullut ongelmia alkuperäisteoksien tekijöiden kanssa. Monet yritykset ovat, varsinkin yhdysvalloissa myyneet kirjojen lukuoikeuksia käyttäjille, mutta hakukonejätti Google pisti tämänkin asetelman uuteen uskoon. Google Books on palvelu, jossa kirjoja voi selata ja lukea ilmaiseksi. Tai näin ainakin aluksi oli. Sittemmin Google on joutunut rajaamaan lukuoikeuksia ja maksamaan yli 60 prosenttia palvelun tuotoista kustantajille ja tekijöille. Hupi ei siis enää ole täydellistä ja ilmaista. Alkuperäiseen ideaansa, helppoon asiasanahakuun teoksien sisällöstä Google Books toimii kuitenkin hyvin. Paradoksaalisesti miljoonien teoksien kirjatietokanta onkin nyt olemassa hakukoneita, ei ihmisiä varten.

Thomas Hobbesin LeviathanToinen ongelmien rypäs ovat maksullisten lukuoikeuksien e-kirjat. Niissä ideana on, että kustantaja omatoimisesti digitoi teoksen, ja tarjoaa sen lukuoikeuksia sitten käyttäjilleen, esimerkiksi kannettavaan lukulaitteeseen kuten Kindleen. Lukulaitteista kirjojen lukeminen on vähemmän silmiä rasittavaa ja muutenkin mukavampaa kuin tietokoneelta. Sata uusinta bestselleriä kulkee mukavasti yhdessä kirjankokoisessa laitteessa. Ongelmia seuraa kuitenkin, kun kyseeseen tulevat klassikot: Vanhojen teoksien kustannussopimuksia tehdessä ei otettu huomioon e-kirjoja, ja siksipä kustantajat kokevat voivansa ottaa tuotot kokonaan itselleen. Kirjailijat ovat siis ikään kuin myyneet sähköiset oikeudet teoksiinsa ennen kuin niitä oli edes keksitty. Jos kirjailija itse on kuollut, on hänen perikuntansa asema kamppailussa oikeuksista melko heikoilla.

Ongelmattominta lienee ikivanhojen klassikoiden, kuten Thomas Hobbesin Leviathanin julkaisu sähköisenä, niiden oikeudet kun ovat vapautuneet aikoja sitten. Silloin esille nousee lähinnä kysymys laadusta: kuka maksaa hyvän digitoinnin ja esillepanon, kun sisältö jo lähtökohtaisesti on ilmaista kaikille?

Internet on totuttanut meidät ilmaisuuteen kaikenlaisten kulttuurituotteiden suhteen, ja nyt kun luova kansanosa on vähitellen huomaamassa tämän, seuraa ankara kädenvääntö, jossa taiteilija joutuu usein asettumaan ikäänkuin teoksiensa kuluttajaa vastaan. Tämä ei liene kenenkään edun mukaista. Netin ilmaisten kirja-, musiikki- ja uutispalveluiden muuttaminen kokonaan suljetuiksi ja maksullisiksi ei kuitenkaan ole ratkaisu, vaan dogmaattista muutosvastarintaa. Ilmainen sisältö näet markkinoi itseään tehokkaammin, kuin mikään muu ihmiskunnan historiassa. Jos kuluttaja kuitenkin päätyy käyttämään sisältöä enemmän ja jatkuvasti, voidaan tässä vaiheessa ottaa kuvioon mukaan maksullisuus. Vapaa tieto ja sisältö on tehokasta, nautittavaa ja innostavaa, mutta myös luovan tekijän on saatava leipänsä.

Loistavaa ilmaista sisältöä:
Grizzly Bear Spotifyssa
Kiinnostava juttu Google Booksista.
Loppuvuoden ajan ilmainen sisäänpääsy Suomen Valokuvataiteen museoon.

Voiko filosofia vaikuttaa tosielämään?

Slovenialainen filosofi Slavoj Žižek on tänään valtakunnan suurimmissa lehdissä. Tätä ei tapahdu usein, mutta kun viihdearvoa  ja hypeä on tarpeeksi voi Hesarikin ryhtyä filosofiseksi. HS kysyi Žižekiltä yhden itseäkin runsaasti mietityttäneen kysymyksen: Voiko filosofia (edelleen) vaikuttaa elämäämme?

Slavoj-ZizekEilen yliopistolla pitämässään varsin viihdyttävässä esitelmässä Žižek käsitteli lähinnä poliittisten kantojen ja uskomuksien luonnetta ja merkitystä, mutta viittasi myös ohimennen tekniseen sovellukseen, joka yhdistää internetin ja tosimaailman, kirjaimellisesti heijastaa internetin käsinkosketeltavaan tosimaailmaan[1]. Nykytilanteessa internet ja tosimaailma ovat vahvasti irrallaan toisistaan, ja niin tuntuvat olevan filosofia ja tosimaailmakin.

Totta kai, vastaa filosofi. Onhan tietyn kriittisen etäisyyden ottaminen välttämätöntä hedelmällisen tutkimuksen tekemiseksi. Allekirjoitan tämän, tai kuten eräs professori sanoi, ”sivuaineopiskelijoilla on usein se puute, että he ovat aivan liian todellisuusorientoituneita”. Mutta vaikka tutkimus on eri sfäärissä, voisi lopputuotteella silti olla jotain ns. ’merkitystä’.  Usein tuntuu, että aiheet, kielenkäyttö ja kysymykset ovat irronneet täysin elämästämme, eivätkä voi edes välillisesti vaikuttaa siihen, paitsi tuottamalla ahdistusta niiden pohtijoille.

Sain kuitenkin taannoin kaksi konkreettista muistutusta filosofian vaikutuksesta elämismaailmaamme. Toinen tapahtui luennolla, jota olin kuuntelemassa Teknillisellä Korkeakoululla. Luento oli jatko-opiskelijoille suunnattu tiivis paketti tieteenfilosofiaa, ja sen piti kauppiksen filosofian professori Marja-Liisa Kakkuri-Knuutila. Vaikka sisällöstä osa olikin hieman kiistanalaista nykyfilosofian valossa (”peittävän lain malli on vallitseva teoria tieteellisestä selittämisestä”, saattaa toki päteä Otaniemessä), oli setti varsin kiinnostava, ja varsin vähäisin filosofisin ennakkotiedoin varustetut kuuntelijat tuntuivat saavan siitä tehokkaita kriittisiä työkaluja ja ottavan metodisia vaikutteita esitetyistä tieteenfilosofisista teorioista. Mikä valaiseva kokemus, filosofia tarjoaa muillekin hedelmiään!

Tieteenfilosofia on kuitenkin jo määritelmällisesti keskittynyt metodeihin, ja on siksi lähellä muita tieteentekijöitä. Entäpä sitten muut filosofian alat, kuten tietoteoria eli epistemologia, jota myös teoreettisen filosofian pääaineopiskelijat toisinaan parjaavat ylispekulatiiviseksi? Sain tietoteorian käytännön vaikutuksista toisen käden tietoa, kun kuulin tarinan eräästä sosiaalitieteiden tohtorikoulutettavasta. Kyseinen nuori tutkija tekee ihmistieteellistä tutkimusta tietokäsityksistä. Hän oli päättänyt tutustua aiheeseen myös hieman laajemmin tässä vaiheessa, kun aikoi tehdä siitä väitöskirjan, ja niinpä hän oli suunnannut tietoteorian johdatuskurssille filosofian laitokselle. Se oli räjäyttävä kokemus: tohtorikoulutettava oli saanut kuulla kymmenistä erilaisista tietokäsityksistä ja niiden ongelmista ja metaongelmista, kun hänen oma hypoteesinsa oli sisältänyt kolme suhteellisen vakaata tietokäsitystä.

Nämä kaksi tositapahtumaa antavat viitteitä siitä, että filosofian ja tosielämän välillä on jonkinlainen yhteys, ainakin muiden, käytännöllisempien tieteiden välityksellä. Slavoj Žižekin harjoittaman yhteiskuntafilosofian vaikutuksia sen sijaan on vielä hieman selviteltävä, sen kun pitäisi olla lähinnä minun oma alani.

[1] Mainittu tekninen sovellus on MIT:ssä kehitetty prototyyppi ”Sixth Sense”, jossa webkameran, miniprojektorin, tietokoneen ja internetyhteyden avulla voidaan hahmontunnistusta hyödyntäen tehdä ihmeellisiä asioita. Aiheesta lisää engadget.comissa.