Avoin data ja sen viholliset

Kirjassaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset (1945, suom. 1974) filosofi Karl Popper hahmotteli avoimen yhteiskunnan perusehdoiksi altruistisen individualismin, tasa-arvon ja läpinäkyvän demokratian. Popper puolusti myös klassista liberalismia, jonka mukaan valtion roolin on oltava minimaalinen, jotta yksilöiden täydet vapaudet voidaan taata.

Keskeistä Popperin ajattelussa on yksityinen omistusoikeus. Jotta yksilö voi olla varma turvallisuudestaan ja toteuttaa itseään, on hänellä oltava varmuus ”työnsä hedelmien” pysymisestä hänen hallussaan. Tämä koskee myös aineetonta omaisuutta, kuten tekijänoikeuksia ja dataa. Popperin ajatuksia noudatetaan vahvasti myös suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa.

Yksityisomaisuutta ja läpinäkyvää valtiovaltaa puolustettaessa on ongelmallista, onko valtion eri viranomaisten aineeton omaisuus puolustettavaa yksityisomaisuutta vai julkisena pidettävää vallankäytön mekaniikkaa. Suomessa virkamiesten lähtökohtana tuntuu olevan ensimmäinen. Ajatellaan, että viranomaisen keräämän tiedon luovuttaminen johtaisi kilpailuedun menettämiseen, ja tekisi virastosta turhan. Tai ainakin siinä on jotain lähtökohtaisesti epäilyttävää.

Julkisuuslaki ja valtion data

Julkisuuslaki tuli Suomessa voimaan vuonna 1999. Sen mukaan valtionhallinnon asiakirja on lähtökohtaisesti julkinen, ellei sen salaamiseen ole erityistä syytä. Useimmiten ei ole. Lisäksi, jos esillepanosta eli kansalaiselle toimittamisesta tulee merkittäviä kuluja, kansalainen joutuu maksamaan ne. Periaatteessa siis kaikki ilmaiseksi tai halvalla esilletuotava valtion eri organisaatioiden data pitäisi olla jatkuvasti saatavissa.

Noin vuosi sitten Maanmittauslaitos päätti Julkisuuslain ja hallituksen periaatepäätöksen hengessä julkistaa lähes kaikki maastotietonsa, siis mm. rasterikartta-aineistot joiden perusteella maastokartat laaditaan, ilman erillisiä lisäkuluja valtion budjettiin. Ministeriöiden lausunnot olivat kannustavia. Sitten asia meni valtionvarainministeriön budjettiosastolle, jonka lausunto käytännössä ratkaisee, eteneekö päätös hallituksen käsittelyyn. Lausunto oli kielteinen.

Tilanne on käsittämätön: ilman lisäkuluja saataisiin verovaroin kerättyjä, kaikille hyödyllisiä kartta-aineistoja julkaistua mm. kuntien käyttöön, mutta tämä torjuttiin. Asiaa puitiin mm. Paikkatieto-blogissa. Sittemin asia on kuitenkin edennyt, ja nyt vappuna 2012 tiedot tulivat ilmaiseksi saataville.

Netin sovelluspohjaistuminen

Toinen esimerkki datan avoimuutta rajoittamaan pyrkivistä kehityskuluista on netin sovelluspohjaistuminen. Esimerkiksi uutisia, viestimispalveluita ja blogeja luetaan yhä enemmän yhden tahon kontrolloimien sovellusten kautta, ei www-selaimien avulla. Uutisia luetaan Facebook-applikaatiolla, blogeja selataan puhelinvalmistajien ehdoilla ja henkilökohtainen viestintä on jo lähes siirtynyt yksittäisen palveluntarjoajan ylläpitämiin palveluihin (Facebook, What’sApp, Googlen tuotteet jne.). Nämä palveluntarjoajat eroavat perinteisistä viestintämuodoista siinä, että ne ovat yksityisiä yrityksiä maailman toisella puolella.

Käytämme tietoverkkoa siis välikäsien kautta, ja nämä välikädet keräävät käytöstä yhä enemmän tietoja. Niiden keräämät tiedot käyttäjistä eivät ole avoimesti saatavilla edes käyttäjälle itselleen, mutta sen sijaan välikäsi käyttää tietoja muuttaessaan palvelua ”personoiduksi”. Esimerkiksi Kiinan valtio on personoinut koko demokratian käsitteen pois kiinalaisilta käyttäjiltä. Vaikka esimerkiksi sovelluskehittäjiä on lukuisia, mm. Apple kontrolloi tarkkaan, millä ehdoin sovelluksen voi saada AppStoreen ja siten edes jonkinlaiseen levitykseen.

Tämä kehityskulku on täysin Popperilaisen avoimen yhteiskunnan mallin mukainen. Yksityiset toimijat tekevät mitä haluavat, eikä valtio puutu siihen. Lopputulos vain ei näytä kovin avoimelta.

Avoimen datan puolesta

Viime aikoina avoimen datan kysymykset ovat nousseet jonkin verran esiin. Kyse ei ole vain ”ensimmäisen maailman ongelmista” vaan datan julkisuudella voitaisiin vaikuttaa sellaisiin globaaleihin kehityskulkuihin kuin ilmastonmuutos ja maailmankaupan vaikutukset.

Keskeistä datan avoimuudessa on tietysti negatiivinen vapaus eli se, että saatavuutta ei tietoisesti rajata. Mutta olennaista kansalaistoiminnan kannalta olisi myös datan tuominen sellaiseen muotoon, että siihen perehtyminen olisi mahdollista ilman tilastotieteen perusopintoja. Puhutaan siis ”käyttäjälähtöisestä käyttöliittymästä” ja datan visualisoinnista. Suositun hokeman mukaan mikään ei valehtele niin paljon kuin tilasto, mutta kuten esimerkiksi Tommi Uschanov kirjassaan Suuri Kaalihuijaus toteaa, maailmasta jossa elämme voi oikeastaan ylipäätään saada vain tilastollista tietoa.

Hyvää avointa dataa visualisoituna edustavat vaikkapa WDC Helsinki -projektiin liittyvät Ta-daa, dataa! –visualisoinnit ja katujulisteet. Myös yhdysvaltalainen kansalaisjärjestö STATS tuottaa ja asettaa esille valtavan määrän dataa, mutta visualisointeja kaipaisi lisää.

Tietoa käytetään aina eri tarkoitusperiin eikä esitystapa ole koskaan objektiivinen. Avointa tietoa kaikki voivat käyttää omiin tarkoituksiinsa ja silloin esityksien moneudesta kenties kumpuaa jotain, joka lähestyy totuutta. Popperin ajatuksia pitäisi siis paitsi laajentaa, myös täsmentää intellektuaalisen omaisuuden osalta.

Ilmastokyllästyminen ja ekopsykologia

Ilmastonmuutos, ihmisen myötävaikutuksesta aiheutuva dramaattinen ympäristönmuutos, on tieteen näkökulmasta tosiasiallinen fakta. Suurin osa suomalaisista hyväksyy tämän seikan. Monet myös tietävät, että esimerkiksi kasvihuonekaasujen pitoisuudet ilmakehässä ovat lisääntyneet ennusteiden mukaisesti – itse asiassa jopa enemmän – ja lämpeneminen sekä jäätiköiden sulaminen toteutuneet. Nämä muutokset ovat tapahtuneet viime vuosina silmiemme edessä.

Samaan aikaan ilmastouutisointi ja -keskustelu ovat kadonneet mediasta. Muutokset ovat ilmaston ja maapallon kannalta dramaattisen nopeita, mutta median kannalta kyllästyttävän hitaita – ja mikä pahinta, ennustettuja. Tieteen tulokset kiinnostavat yleisesti ottaen vain, jos ne sopivat 4D-dokumentteihin tai Hesarin Maailman ihmisiä -palstalle.

Syynä näkymättömyydelle ei tietenkään ole journalistien salaliitto, vaan yleisön kyllästyminen. Liian hitaasti etenevä juonirakenne, ennalta-arvattavuus ja etäisyys omasta elinpiiristä ovat tämän kertomuksen ongelmia. Kuitenkin esimerkiksi vesistön rehevöityminen, merien suolapitoisuuden muutokset ja kasvava hiihtoputkien tarve Etelä-Suomessa ovat arjessa näkyviä, selkeitä ilmastonmuutoksen vaikutuksia joista mediassa on puhuttu hyvin vähän.

Vai onko ongelma sittenkin aiheessa itsessään, ei niinkään sen kerronnallisessa rakenteessa? Eivätkö ympäristöasiat kiinnosta suomalaisia? Kyllä kiinnostavat, ja monialaisesti. Ympäristöalojen koulutusohjelmat vetävät hakijoita puoleensa, Tekesin tuotekehitysrahoista 40% menee ns. cleantech -hankkeille ja nämä hankkeet vetävät myös sijoittajia. Yksilötasolla ilmastoasiat ja niihin läheisesti liittyvät energiakysymykset kuitenkin jäävät muun ympäristönsuojelun jalkoihin. Itämeri ja metsiensuojelukiinnostavat, ilmakehä ei. Ihmisiä vaivaa ilmastokyllästyminen.

Yksi syy lienee se, että ilmakehää on hankalampi halata kuin puuta tai merivettä. Ns. ekopsykologia, eli karkeasti kuvaten pyrkimys kasvattaa lapset ympäristöä kunnioittaviksi viemällä heidät metsään kyllä saa espoolaisenkin puolustamaan Nuuksiota, mutta ilmakehään on hankalampi muodostaa vastaavaa tunnesidettä.

Ilmastonmuutoskeskustelu on typistynyt muovikassitutkimuksiin, joissa kerrotaan ettei muovikassin korvaaminen puuvillakassilla olekaan niin olennaista. Samalla keskeisimmät tekijät kuten energiatehokkuus, uudet energiamuodot ja näihin vaikuttaminen kulutusvalinnoilla ovat pudonneet otsikoista.

Kysymys sinänsä ilmastoystävällisen mutta muuten vastustetun ydinvoiman kohtalosta on myös ratkaisematta, ja siitä puhutaan lähinnä mielenosoitusuutisointien yhteydessä.

Alla kolme keinoa yksilön ilmastopolitiikkaan:

  1. Energiatehokkuus omassa elämässä: Onko irrottautuminen arjesta pakko tehdä Kaakkois-Aasiassa? Voisiko vastaavaa eksotiikkaa saada junamatkasta Pohjois-Pohjanmaalle tai metromatkasta Kontulaan? Myös irroittamalla johdon pistorasiasta iltaisin voi tiputtaa omaa energialaskuaan ja samalla saa ne ärsyttävät punaiset ledit sammumaan.
  2. Ilmastoystävällisten energiamuotojen valinta sähkösopimusta tehdessä: Tuulivoimaa ja vanhaa vesivoimaa saa Kraft & Kulturilta lähes Helsingin Energian perushintaan. Pelkillä ydinvoimaloilla tuotettua sähköä ei Suomessa toistaiseksi voi ostaa.
  3. Pyöräily ja kävely liikennemuotoina: pyöräily on paitsi trendikästä, myös avartavaa. Autoa tai raideliikennettä hitaammin liikkuessa näkee kliseen mukaan paikat uudesta näkökulmasta – ja tämä on ihan totta. Joku voi myös ajatella kuntourheilun näkökulmaa.