Älykkyys ei ole cool

Asiantuntijuus ja älykkyys eivät ole muotia. Niistä on hyvin vaikea tehdä mitään, minkä voisi tulkita tyylikkääksi: rationaalisuus kuulostaa jähmeältä sääntelyltä, asiantuntijuus politiikalta ja älykkyys omanarvontuntoiselta hienostelulta.

Politiikka on muuttunut pitkälti asiantuntijoiden tekemäksi hallinnoinniksi, ”vähiten huonojen” ratkaisujen tekemiseksi. Juuri tämä asiantuntijakeskeinen imago on tehnyt siitä myös epäsuosittua. Kukapa haluaisi leimautua asiantuntijuuden suosijaksi? Sehän rajoittaa jo määritelmällisesti luovuutta ja dynaamisuutta. Teknotalouden parin vuoden takaisen lempilapsen, sosiaalisen median osaajatkaan eivät ole asiantuntijoita vaan ”guruja” – kysehän ei ole mistään tylsästä.

Älykkyys taas liittyy ikävästi intellektualismiin, jossa itseään muita parempina pitävät parrakkaat kommunistit juovat viiniä ja päivittelevät maailman menoa. Älykkyyden korostaminen ihmisten suhteen on epäilyttävää, mutta kännyköiden kohdalla ”älyä” ihannoitiin vielä ihan hiljattain. Eihän nimittäin ollut pelkoa, että älykäs puhelin alkaisi pitämään moraalisaarnoja.

Järki taas on tietysti tunteiden vastakohta. Joka järkeilee, ei voi elää täysillä ja saada uusia kokemuksia, sillä hän on tunteeton. Elämä menee hukkaan jos ei voi tuntea nautintoa, kuten järjenkäyttäjät. Pienikin kokeilu järkiperusteiden tai asiantuntijalta hankitun tiedon kanssa voi johtaa elämänmittaiseen järkitrippiin, jossa tunteet ovat kuolleet pois.

Hesarin Nyt-liitteen kolumnisti Laura Lennes kehotti reilu viikko sitten ”hyllyttämään asiantuntijat”. Olen täysin samaa mieltä siitä, että Lenneksen sättimä epämääräinen joukko parisuhdevinkkien jakelijoita tulisi elämänohje-auktoriteettina hylätä. Sen sijaan näiden ihmisten kutsumisesta asiantuntijoiksi olen vahvasti eri mieltä. Lennes näyttäisi langenneen lööppijournalismin ”tutkimus”-ansaan: on helppo houkutella lukijoita halvalla ”katso, miten tyhmä tutkimus” -ansalla. Tässä metodissa otetaan jokin markkinatutkimusyhtiön tai kansainvälisen virvoitusjuomayhtiön tekemä tutkimus jossa on hassut tulokset, tuomitaan se, ja sanotaan samalla vähintään implisiittisesti että tutkimukset, asiantuntijat ja muut sellaiset akateemiset pelleilyt ovat roskaa.

Miksi? Koska älykkyys, asiantuntemus tai tieteellinen tieto ei ole cool. Sen takia sen vastustamista on helppo myydä yleisölle populistisilla lööpeillä ja kolumneilla. Koska yleisö jo valmiiksi vihaa tyhmiä ”ruotsalaistutkijoita”, jotka toteavat milloin minkäkin asian ”aiheuttavan” syöpää (kysehän on yleensä altistavista tekijöistä), se on helppo saada taas ilkkumaan uusille ”nollatutkimuksille” (Joka on sanana sikäli kiinnostava, että se viittaa tutkimukseen, jossa hypoteesi ei pätenytkään. Monen tieteenfilosofisen kannan mukaan tällaiset tulokset ovat tieteen ainoa tapa edistyä, siis sulkemalla pois vääriä oletuksia.) Kyse ei ole vain anti-intellektualismista, eli niin sanotun älymystön (l. kommunistien) vastustamisesta, vaan ylipäätään kaiken tieteellis-akatemiseen ajatteluun vivahtavan kaihtamisesta.

Asiantuntemuksen tai järkiperäisen ajattelun väheksyminen ei kuitenkaan ole aivan riskitöntä. Järkiperäinen, tieteelliseen induktioon perustuva ajattelu on sattumlta ihmiselle ainoa tapa hankkia uutta tietoa. On tosin olemassa tahoja, jotka olisivat valmiita luopumaan tiedon käsitteestä ja totuudestakin, kunhan vain kamppis menee hyvin.

Järkiperäinen ajattelu tai älykkyys eivät ole cool. Mutta ei niiden pidäkään olla. Jos olemme järkeviä vain siksi, että se on brändätty hyvin, emme ole oikeasti järkeviä. Järkiperäisen suhtautumistavan omaksuminen on valittava järkiperustein – muuten siinä ei ole järkeä.