Alexander von Schönburg – Tyylikkään köyhäilyn taito

[L]uin joululomalla hauskan pienen kirjan, joka herätti kepeydestään huolimatta ajatuksia. Köyhtyneen saksalaisen maa-aatelissuvun poika, toimittaja Alexander von Schönburg kertoo kirjassaan nimeltä Tyylikkään köyhäilyn taito, kuinka raha itseasiassa on onnen tiellä.

Asetelma kuulostaa perinteiseltä: Rikas länsimainen tässä on ryhtynyt paastolle, kenties käväissyt Tiibetissä meditoimassa, ja nyt kirjoittaa elämäntaito-oppaan köyhäilystä. Näin ei kuitenkaan ole. von Schönburg pidättäytyy lähes täysin jakelemasta hyvän elämän vinkkejä, ja sen sijaan keskittyy kertomaan mehukkaita tarinoita euroopan aatelistosta, historiasta ja mm. Bahrainin hallitsijasta sekä Adnan Khashoggista, jotka hän kaikki on toimittajan työssään tavannut. Tarinoita on kahdenlaisia: niitä, joissa rikas ei osaa nauttia elämästään, sillä omaisuus pakottaa huolehtimaan, näyttäytymään ja kuluttamaan, sekä niitä, joissa köyhä osaa elää tyylikkäästi ja onnellisesti vailla omaisuuden tai sen hankkimisen tuomaa stressiä.

Tarinat ovat varsin hauskaa luettavaa jo sinällään, mutta kirjan varsinainen anti on sen liikkeelle panemat ajatukset. Vaikka teoreettista pohdintaa köyhyyden tai pidättyvyyden eduista ei juurikaan ole, tulee päällimmäisenä mieleen epikurolainen filosofia. Epikuros onkin niitä harvoja ajattelijoita, joihin teoksessa viitataan. Huomattuaan, että hänen sukunsa on tullut jopa onnellisemmaksi muutettuaan linnoista kerrostaloihin, ja itsekin rentoutunut saatuaan potkut suuresta sanomalehdestä, von Schönburg päätyy tarkastelemaan elämää pienien, ajateltujen nautintojen kautta.

Mitäpä jos ranskalaisvalmisteinen käsilaukku vaimolla tai sveitsiläinen kello omassa ranteessa ei teekkään minua onnelliseksi? Mitäpä, jos onnellisuus syntyy siitä, että on perhe, koti ja ystäviä? Edelleen, onko tärkeämpää että koti on tyylikkäästi sisustettu ja illalliskutsuilla kaikki on moitteetonta, vai että koti toimii ystäväpiirin tapaamispaikkana, ja on täynnä elämää? Onko hauskempaa matkustaa Dubaihin vai tutustua omaan lähiseutuunsa tai kotimaahansa tarkemmin? Kysymykset ovat oleellisia, ja niiden tueksi esitetyt tarinat niin kuvaavia, että kirjan sanoman hyväksyy helposti.

Tyylikkään köyhäilyn taito on hauska kirja, ja vaikka se ei tarjoakaan suurta teoreettista perustaa ajattelulleen, on se myös sisällöllisesti kiinnostava. Kuvaavaa teoksen hengelle on, että kun luin lukua, joka käsitteli matkailun inhottavuutta ja naurettavuutta, kysäisin siskoltani mistä hän oli kirjan saanut, ja vastaus oli ruotsinlaivan kioskista.