(Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Dare to Learnin blogissa vuonna 2017)
Kesällä 2016 olin ison oppimishaasteen edessä. Olin saanut tehtäväkseni koota maailman kiinnostavin oppimistapahtuman sisältö. Tilanne oli ihan otollinen, olinhan Suomessa jossa osaamista aiheeseen pitäisi olla saatavilla. Opettamisen ja kasvatusfilosofian kautta osasin määritellä kasvatuksen, koulutuksen ja opetuksen (tai ainakin keskustella niistä viisaasti). Mutta mitä itse asiassa on oppiminen? Mitkä tekijät siihen vaikuttavat? Miten sitä tuetaan?
Oppiminen on jotakin, jota ajatellaan tapahtuvan lukuisissa eri konteksteissa, yksin ja ryhmässä, hitaasti ja nopeasti. Sen sijaan esimerkiksi opetus edellyttää että on vähintään kaksi henkilöä, joista toinen opettaa ja toinen oppii, ja koulutus viestii, että toiminta on järjestelmällistä ja rakenteellista. Oppimisen, opetuksen ja kasvatustavoitteiden teorioiden jaottelusta kirjoitin Dare to Learnin blogissa 24.10.2017.
Aloitin siis puolitoista vuotta sitten vimmaisen perehtymisen siihen, mitä oppiminen tarkemmin ajatellen on. En väitä vieläkään tietäväni varmaa vastausta, mutta olen hahmottanut pääpiirteissään, mitä tieteellinen tutkimus tällä hetkellä ymmärtää oppimisesta. Haluan koittaa tiivistää oppimisen olemusta ennen muuta siksi, että osaisin itse paremmin hahmottaa ilmiön. Nyt julkaisen tekemäni taustatyön tulokset.
Olen tiivistänyt havaintoni presentaatioon Mitä on oppiminen viime keväänä. Esitys ei pyri olemaan tieteellinen. Olen kuitenkin pyrkinyt käyttämään lähdeviitteitä tuoreimpiin saatavilla oleviin yliopistotason oppikirjoihin, jotta väitteideni perustelut voi löytää niin halutessaan. Viittaan nimenomaan yleisteoksiin, koska tarkoitukseni on käsitellä juuri oppimista yleensä, ei jotakin sen erityiskysymystä. Alle olen poiminut presentaation ydinkohtia.
Oppimisen avaintekijät – mitä ilman ei ole oppimista
Oppimista siis tapahtuu eri konteksteissa ja se on jotakin, joka on ihmisenä olemisen ytimessä. Kuulostaa melko laajalta ilmiöltä. Onkin ehkä helpompi lähestyä asiaa sitä kautta, mitä oppiminen ei ole ja milloin oppimista ei tapahdu. Oppimista ei ole esimerkiksi fysiologinen sopeutuminen olosuhteisiin tai evolutiivinen adaptaatio. Sitä ei tapahdu, jos tarkkaavaisuutemme ei kohdistu aiheeseen. Oppimista ei ole tapahtunut myöskään, jos muistimme ei syystä tai toisesta toimi. Oppimisen prosessit eivät myöskään käynnisty ilman motivaatiota, vähintään pakotettua.
Oppiminen siis vaikuttaa aina vaativan kolmea avaintekijää:
1. MUISTI
Se, mikä oppii. Oppiminen voi olla tietojen, taitojen tai ymmärryksen karttumista. Yhtä kaikki se edellyttää että on olemassa jokin perusta, jota vasten oppiminen tapahtuu. Tämä perusta on muisti, joka on itsessään hyvin monimutkainen kokonaisuus. Muistamisessa olennaista on aktiivisuus.
2. MOTIVAATIO
Se mikä saa oppimisen käynnistymään ja tapahtumaan. Motivaation merkitykseen oppimisessa on herätty vasta muutamia vuosikymmeniä sitten. Motivaatiota voi olla ulkoista eli esimerkiksi palkkioiden tai rangaistusten takia syntyvää, tai sisäistä, itseisarvoista.
3. TARKKAAVAISUUS
Se mikä määrittää mitä ja kuinka paljon opimme. Tarkkaavaisuus voi ilmetä tietoisesti tai tiedostamatta, ja sitä määrittää aiempi kokemus, tilanne ja oppijan kuormitus. Tarkkaavaisuus on eräänlainen oppimisen kanava, jonka leveys määrittää oppimisen laajuuden.
Minkä tahansa näistä kolmesta elementistä poistaminen siis estää oppimisen. Jotta tarkkaavaisuus, motivaatio ja muisti voivat toimia, tarvitaan mm. aktivaatiota, sosiaalisia suhteita, merkityksellistä kontekstia ja sopivia fyysisiä perusolosuhteita
Oppimisprosessi – miten oppiminen tapahtuu
Oppimista tapahtuu kaiken aikaa, kunhan muistimme, tarkkaavaisuutemme ja motivaatiomme ovat kunnossa. Oppimisprosessit ovat usein päällekkäisiä ja hyvin eritahtisia, sillä myös opittavat asiat ovat erilaisia, eri laajuisia ja tutumpia tai vieraita. Jonkin asian omaksuminen voi viedä vain muutaman sekunnin, toinen edellyttää vuosien perehtymistä.
Oppimisprosessi rakentuu kuitenkin yleensä hyvin samankaltaisista osista. Aluksi edellytetään motivaatiota ja asiaan suuntautumista. Tämä vuorostaan aktivoi tarkkaavaisuutta ja sitä kautta asiaan liittyviä ennakkokäsityksiä. Varsinainen asiaan perehtyminen onkin aiheen kytkeytymistä aiempaan tietoon, siis tiedon rakentelua. Tiedon rakentelussa keskeistä varsinkin haastavammissa aiheissa on vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa, jotka auttavat, motivoivat, suuntaavat tarkkaavaisuutta ja aktivoivat ennakkotietoa.
Vuorovaikutteisen tiedon rakentelun kautta opittu kytkeytyy aiempiin merkityksiin. Jotta todella voidaan sanoa jotakin opitun, sen pitäisi näyttäytyä toimintana kuten puheena, kirjoittamisena tai konkreettisempana tekona. Syvempi ja pysyvämpi oppiminen edellyttää tietoista reflektiota ja opitun soveltamista, jonka kautta opitusta tehdään ikään kuin omaa. Kuten minä tätä kirjoittaessani. Näin käsitykseni oppimisesta ja sitä myötä laajempi ihmiskuvani päivittyy.
Oppimisen määritelmä
Tämä blogijuttu on äärimmäinen tiivistys oppimisen monimutkaisesta ilmiöstä, ja se sivuuttaa ilmiön monta aspektia, pelkistää käsiteltyjä asioita ja vetää mutkia suoriksi. Siitä huolimatta haluan antaa myös työmääritelmän oppimiselle. Tätä määritelmää lähden itse haastamaan ymmärrykseni syventyessä, ja toivon tietysti myös, että muut haastaisivat sitä.
Oppiminen on prosessi, jossa
- oppija on aktiivinen,
- uudet tiedot ja taidot rakentuvat muistissa aiempien merkitysten päälle,
- on kyse sosiaalisesta vuorovaikutuksesta,
- suuntaudutaan aitoon ympäristöön ja toimintavalmiuksiin siellä,
- vaaditaan oppijan motivaatiota ja tarkkaavaisuutta opittavaan ainekseen ja
- voi kehittyä taitavammaksi.
Tässä siis minun oppimisprosessini tähänastinen tuotos, jonka pohjalta rakensimme Dare to Learnin ohjelman 2017. Nyt on reflektion paikka: mikä tässä kaipaa päivittämistä, mikä täsmennystä? Toivottavasti joku kertoo minulle!
