Hajahuomioita Žižekistä

Joulukuussa Suomessa vieraillut slovenialaisfilosofi Slavoj Žižek herätti paljon huomiota kotimaisessa mediassa. Otsikolla “What does it mean to be a communist today?” luennoinut Žižek mainittiin kertaalleen myös jo tässä blogissa, ja esimerkiksi Hesarin koko sivun haastattelussa, jossa tosin sana ‘kommunismi’ vältettiin häveliäästi mainitsematta. Suomessa saa filosofikin nykyään olla kuuma puheenaihe, mutta kommunismi on jo liikaa. Edelleen.

Mediahuomio saavutti jo sellaiset mittasuhteet, että luettuani Žižekin tekstejä ja haastattelun sisältävän pamfletin Politiikkaa, idiootti! Vastakkainasetteluja Žižekin kanssa, ajattelin, että säilyttääkseni indieuskottavan nonkonformistin maineeni minun on pidättäydyttävä kirjoittamasta siitä mitään. Kirja käsittelee Žižekin yhteiskuntafilosofiaa, ja teksti teki lopulta melkoisen vaikutuksen yhdistettynä herra esitelmään, joten lankesin kuitenkin.

Slavoj Žižekin ydinalueet kommunismi ja psykoanalyysi eivät kumpikaan ole herättäneet minussa aiemmin erityistä mielenkiintoa, jos jotain niin historiallista. Žižekin kirjoitukset ovat kuitenkin paikoitellen niin oivaltavia, että kiinnostus herää väistämättä. Päällimäisinä mieleeni jäi kaksi pointtia: Post-poliittisuuden trendi länsimaisessa politiikassa, sekä kapitalistisen järjestelmän uusi ydin, vuokraamisen logiikka. Nämä kaksi huomiota ovat minulle uusia, ja varsin osuvia.

Post-politiikalla Žižek tarkoittaa aikakauttamme, jossa Niinistön vaalikampanjan sanoin “vastakkainasettelun aika on ohi”. Ympäri Euroopan on nähtävissä trendi, jossa oikeisto, usein libertarisoituneen keskustan tai sosiaalidemokraattien johdolla kasvattaa valtaansa. Yhdistävä tekijä näille tapahtumille on poliittisen vastakkainasettelun näivettäminen: kun keskustalainen tai vasemmistolainen puolue myy aatteensa ja hyväksyy libertaristisen finanssikapitalismin paradigmakseen, onnistuu se usein saamaan uusia äänestäjiä “uusien kasvojensa” avulla. Samalla alkuperäinen poliittinen viesti vesittyy. Kuten Suomessakin on nähtävissä, suurimmat puolueet ovat pääpiirteissään samaa mieltä asioista, ja samalla todellinen poliittinen, aatteellinen debatti on kadonnut. Tätä Žižek kutsuu post-politiikaksi, politiikan jälkeiseksi valtionhallinnoksi.

Mikä post-politiikan nousussa sitten on niin vahingollista? Kun poliittinen keskusta ja vasemmisto myyvät ideologiansa ja valtiovalta muuttuu teknokraattiseksi asiantuntijoiden hallinnoinniksi, muuttuu vastarinnan tekeminen hallitsijoille entistä vaikeammaksi, ja kanavoituu äärioikeistolaisten ja kansallismielisten liikkeiden tueksi, joka sekin on nähtävissä Suomessa. Toisaalta toinen vaihtoehto on aggressiiviset protestit vailla positiivista sanomaa tai visiota, kuten Pariisin mellakat.

Žižek onnistuu siis osoittamaan, että vaikka post-poliittisella vastakkainasettelujen maton alle lakaisulla onnistuttaisiin saavuttamaan poliittisia pikavoittoja, ovat seuraukset huonoja niin oikeiston kuin vasemmistonkin kannalta. Näin siitä riippumatta, kokeeko finanssikapitalismin nousun hyväksi vai haitalliseksi ilmiöksi. Tähän liittyy toinen kiinnostava huomio Žižekin teksteistä: Vuokraamisen logiikan noususta uudeksi kapitalismin hallitsevaksi piirteeksi.

Žižekin väite on, että väestönkasvun, globalisaation ja viestintäverkkojen kehityksen seurauksena entinen kapitalistisen hallinnan malli, pääoman omistaminen ei enää toimi kuten ennen. Nykysin valta keskittyy yhä enemmän niille, joilla on pääsy erilaisten hyödykkeitten äärelle, ei niinkään niille, joilla on pääomaa. Yhteiskunnan tietoistuessa yhä enemmän, ei kapitaalin omistus ole enää niin hohdokasta: Kuka tahansa, jolla on pääsy esimerkiksi sisäpiirin pörssi-informaatioon tai sopivaan internetsovellukseen, voi hetkessä hankkia itselleen kasoittain kapitaalia. Sen sijaan raharikas porho, jolla ei ole pääsyä esimerkiksi kansainväliseen vapaakauppaan tai internetiin, äärimmäisenä esimerkkinä vaikkapa Pohjois-Korean hallitsija, ei voi tehdä mitään ja on vallaltaan rajoittunut. Ihmisiä hallitaankin nykyään sallimalla pääsy, eli vuokraamalla hyödykkeitä niille, joilla ei niihin alunpitäen ollut oikeutta. Esimerkiksi nettikahvila kehitysmaassa on hyvä mikrotason esimerkki: Köyhä matkailuyrittäjä ei pysty hankkimaan tuloja ja elantoja vuokraamatta käyttöoikeutta nettikahvilan koneeseen, ja siten mainostamaan palveluaan ulkomaille.  Ääriesimerkkinä toimii myös Palestiinan tilanne: valtakamppailu kiihtyy, sillä Israel on vähitellen ottanut haltuunsa lähes kaiken pääsyn puhtaan veden ääreen Länsirannalla, joten palestiinalaisen ei auta muu kuin rukoilla vuokraoikeutta, kunhan israelilainen on ensin ottanut suihkunsa.

Vuokraamisen logiikan nousu vaikuttaa selitysvoimaiselta teorialta, vaikka esimerkkejä kapitaalia omistavista henkilöistä, joilla ei ole pääsyä hyödykkeisiin onkin vaikeahko keksiä. Tätä pääsyn rajoittamista vastaan on Žižekin mukaan kamppailtava, ja hänen mukaansa ainoa vaihtoehto on vallankumous. Kiinnostavan tästä tekee se, että Žižek on tosissaan, ja puhuu vakavissaan esimerkiksi leninismin implikaatioista nykymaailmaan. Kaikupohjaa luo tausta toisinajattelijana Neuvosto-Slovenialaisessa yliopistossa. Mieheen on syytä tutustua lisää.

Politiikka, idiootti! -kirjassa on myös paljon muita käyttökelpoisia ajatuksia, ja koska se on koottu lyhyistä tekstinpätkistä, se on žižekmäisen sekava, ja jättää johtopäätökset lopulta lukijan tehtäviksi. Kirjan ovat toimittaneet Kimmo Jylhämö ja Hanna Kuusela, ja sen kustantaja on Like.

Voiko filosofia vaikuttaa tosielämään?

Slovenialainen filosofi Slavoj Žižek on tänään valtakunnan suurimmissa lehdissä. Tätä ei tapahdu usein, mutta kun viihdearvoa  ja hypeä on tarpeeksi voi Hesarikin ryhtyä filosofiseksi. HS kysyi Žižekiltä yhden itseäkin runsaasti mietityttäneen kysymyksen: Voiko filosofia (edelleen) vaikuttaa elämäämme?

Eilen yliopistolla pitämässään varsin viihdyttävässä esitelmässä Žižek käsitteli lähinnä poliittisten kantojen ja uskomuksien luonnetta ja merkitystä, mutta viittasi myös ohimennen tekniseen sovellukseen, joka yhdistää internetin ja tosimaailman, kirjaimellisesti heijastaa internetin käsinkosketeltavaan tosimaailmaan[1]. Nykytilanteessa internet ja tosimaailma ovat vahvasti irrallaan toisistaan, ja niin tuntuvat olevan filosofia ja tosimaailmakin.

Totta kai, vastaa filosofi. Onhan tietyn kriittisen etäisyyden ottaminen välttämätöntä hedelmällisen tutkimuksen tekemiseksi. Allekirjoitan tämän, tai kuten eräs professori sanoi, “sivuaineopiskelijoilla on usein se puute, että he ovat aivan liian todellisuusorientoituneita”. Mutta vaikka tutkimus on eri sfäärissä, voisi lopputuotteella silti olla jotain ns. ‘merkitystä’.  Usein tuntuu, että aiheet, kielenkäyttö ja kysymykset ovat irronneet täysin elämästämme, eivätkä voi edes välillisesti vaikuttaa siihen, paitsi tuottamalla ahdistusta niiden pohtijoille.

Sain kuitenkin taannoin kaksi konkreettista muistutusta filosofian vaikutuksesta elämismaailmaamme. Toinen tapahtui luennolla, jota olin kuuntelemassa Teknillisellä Korkeakoululla. Luento oli jatko-opiskelijoille suunnattu tiivis paketti tieteenfilosofiaa, ja sen piti kauppiksen filosofian professori Marja-Liisa Kakkuri-Knuutila. Vaikka sisällöstä osa olikin hieman kiistanalaista nykyfilosofian valossa (”peittävän lain malli on vallitseva teoria tieteellisestä selittämisestä”, saattaa toki päteä Otaniemessä), oli setti varsin kiinnostava, ja varsin vähäisin filosofisin ennakkotiedoin varustetut kuuntelijat tuntuivat saavan siitä tehokkaita kriittisiä työkaluja ja ottavan metodisia vaikutteita esitetyistä tieteenfilosofisista teorioista. Mikä valaiseva kokemus, filosofia tarjoaa muillekin hedelmiään!

Tieteenfilosofia on kuitenkin jo määritelmällisesti keskittynyt metodeihin, ja on siksi lähellä muita tieteentekijöitä. Entäpä sitten muut filosofian alat, kuten tietoteoria eli epistemologia, jota myös teoreettisen filosofian pääaineopiskelijat toisinaan parjaavat ylispekulatiiviseksi? Sain tietoteorian käytännön vaikutuksista toisen käden tietoa, kun kuulin tarinan eräästä sosiaalitieteiden tohtorikoulutettavasta. Kyseinen nuori tutkija tekee ihmistieteellistä tutkimusta tietokäsityksistä. Hän oli päättänyt tutustua aiheeseen myös hieman laajemmin tässä vaiheessa, kun aikoi tehdä siitä väitöskirjan, ja niinpä hän oli suunnannut tietoteorian johdatuskurssille filosofian laitokselle. Se oli räjäyttävä kokemus: tohtorikoulutettava oli saanut kuulla kymmenistä erilaisista tietokäsityksistä ja niiden ongelmista ja metaongelmista, kun hänen oma hypoteesinsa oli sisältänyt kolme suhteellisen vakaata tietokäsitystä.

Nämä kaksi tositapahtumaa antavat viitteitä siitä, että filosofian ja tosielämän välillä on jonkinlainen yhteys, ainakin muiden, käytännöllisempien tieteiden välityksellä. Slavoj Žižekin harjoittaman yhteiskuntafilosofian vaikutuksia sen sijaan on vielä hieman selviteltävä, sen kun pitäisi olla lähinnä minun oma alani.

[1] Mainittu tekninen sovellus on MIT:ssä kehitetty prototyyppi “Sixth Sense”, jossa webkameran, miniprojektorin, tietokoneen ja internetyhteyden avulla voidaan hahmontunnistusta hyödyntäen tehdä ihmeellisiä asioita. Aiheesta lisää engadget.comissa.