Yliopistojen kolmas merkitys

Vuosia sitten osallistuin lukupiiriin, jossa keskusteltiin yliopiston ideasta. Pohjamateriaalina oli varsin mainio artikkelikokoelma aiheeseen liittyviä klassikkotekstejä, Yliopiston ajatusta etsimässä. Sittemmin on liian harvoin tullut tilaisuuksia pohtia näitä kysymyksiä korkealentoisella tasolla. Se on vain luonnollista. Veikka Lahtinenkin lopetti suositun bloginsa kirjoittamisen, koska totesi kaiken kirjoittamisen ajautuvan väistämättä kohti reaktiivista ajankohtaispölinää.

Minulla on ollut viimeaikoina tilaisuus jutella monien avarakatseisten ihmisten kanssa ja siten pysähtyä ajattelemaan asioita huolellisemmin kuin pitkään aikaan. Näyttäisi siltä, että yliopistojen rooli yhteiskunnassa on kiistatta murroksessa, kuten koko koulutuksen ja oppimisen. Koulutuksen tulevaisuus laajemmin oli aiheenani hiljattain, mutta tuolloin tarkastelin yliopistoja hyvin ylimalkaisesti.

Juhlapuheissa viitataan usein yliopiston ideaan, varsinkin silloin kun halutaan puolustaa yliopistojen resursseja ja toimintaedellytyksiä. Silloin vedotaan epämääräiseen ’sivistykseen’ yliopistojen olemassaolon syynä ja toiminnan päämääränä. Sivistys voikin olla päämäärä, mutta kysymättä jää, kenen päämäärä se on, ja miksi. Käsittelemättä jää siis yliopistojen merkitys.

Yliopistoista puhutaan historiallisesti lineaarisena, jatkuvasti levinneenä ilmiönä, mutta sanoisin että yliopistojen merkitys on vaihdellut. Platonin akatemian tai Aleksandrian Muusain temppelin kaltaisten proto-yliopistojen merkitys oli varsin erilainen kuin Aalto-yliopiston, Berkeleyn tai Maanpuolustuskorkeakoulun. Voidaan erottaa (ainakin) kolme päämerkitystä:

  1. Antiikissa ja keskiajalla: Yksilöiden yliopisto. Yliopistot olivat rikkaiden yksityishenkilöiden itselleen pystyttämiä. Ns. klassinen yliopisto perustui ennen muuta itsetarkoitukselliselle keskustelulle esimerkiksi filosofiasta tai teologiasta. Yliopistoissa opiskelevat olivat valmiiksi kyseenalaistamatonta yläluokkaa eivätkä tarvinneet koulutusta asemansa pönkittämiseen tai identiteetin luomiseen.
  2. Teollisella ajalla: Yhteiskunnallinen yliopisto. Humboldtilainen yliopisto, jonka tavoitteena oli tuottaa yhteiskuntamekaniikkaa tehokkaasti palvelevia tuloksia. Eri toiminnoille nähtiin tietty yhteiskunnallinen arvo, ja syntyi esimerkiksi sosiaalipolitiikkaa ja insinööritieteitä. ”Sivistys” on yksi keskeinen elementti, joka nähdään yhteiskunnan vakauden takaajana. Monet yliopistot toimivat edelleen humboldtilaisen mallin mukaan.
  3. Jälkiteollisella ajalla: Yhteisöjen yliopisto. Yliopiston ja poliittisen vallan välinen linkki on heikentynyt, samalla kun yliopistojen autonomia ja itsenäinen ”brändi” on kasvanut. Opiskelijoiksi hakeutuville arvokkainta on (oletetut) vertaisryhmät, ei tieteellinen maine. Tietty, harvemmin maantieteellisesti määrittynyt, yhteisö kytkeytyy yliopistoon identifioituakseen haluamallaan tavalla. Yliopistojen rahoitus kanavoituu kasvavasti näiden yhteisöjen kautta, ja yliopistot koetaan ensisijaisesti arvokkaiksi yhteisöjensä piirissä ja takia, ei kokonaisvaltaisesti yhteiskunnassa.

En väitä, että kaikki nyky-yliopistot olisivat kolmannen merkityksen mukaisia yhteisöjensä yliopistoja. Monissa yliopistoissa merkitykset lomittuvat, samoin päämäärät. Väitän kuitenkin, että yhteisöllinen merkitys on uusi ja nouseva merkitys yliopistoille. Olen mielelläni väärässä tässä kuten muissakin asioissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *