[K]ahvi, riippuvuuksistani suurin, on outo aine. Erityisesti yhteiskunnallisen asemansa puolesta kahvi on erikoistapaus. Se vaikuttaa elimistöön ja hermostoon voimakkaasti sekä aiheuttaa tehokkaasti riippuvuutta, mutta silti sen myyntiä ei ole rajoitettu kuten alkholin tai tupakan.
Suomalaisessa yhteiskunnassa kahvia arvostetaan erityisellä tavalla. Vanhoissa Suomi-filmeissä ja Aki Kaurismäen elokuvissa tupakka toimii neuvottelun ja ylipäätään inhimillisen ilmaisun välikappaleena, mutta koska maailma on sittemin kääntynyt tupakkaa vastaan, on kahvi vähitellen paisuttanut asemaansa kansallispäihteenä. Kahville kutsuminen on samanlainen sovinnon ele tai vähintään varovaisen luottamuksen ilmaus, jolla voidaan aloittaa mikä tahansa kanssakäyminen. Lounastaminen on jo hieman liian läheistä tai bisnesmäistä, ja toisaalta alkoholin juominen rappiollista. Hyvän yrityksen tunnistaa alttiudesta tarjota kahvia vierailijoille, ja kunnon kokousmenettelyyn kuuluu kahvitarjoilu.
Omaan elämääni kahvi on institutionalisoitunut vahvasti. Joka-aamuisesta rituaalista kahvinjuonti alkoi luisumaan kohti jatkuvaa tapaa jo lukioaikana, kun koulu-uupumusta hoidettiin kahviautomaatin surkeilla tuotteilla. Armeija-aikana kulutus kasvoi komentopaikkatyöskentelyn vaatiessa yli kahdenkymmenen tunnin valveillaoloja ja tupakoimattomuuskin vaati korvikepäihteen. Yliopistolla aloittaessa kahvinjuonti muodostuikin sitten jatkuvaksi ’aina kun on tarjolla’ -rituaaliksi, ja samalla kävi ilmi, että ilman en pärjää.
Kokeilin tammikuussa olla kuukauden ilman kahvia, ja onnistuinkin jotenkin. Varsinkin alku oli tuskainen, myös fyysisiä oireita tuli. Lopettaessani kofeiinilakon huomasin kuitenkin pitkästä aikaa, kuinka pahaa kahvi lopulta oli, ja toisaalta kuinka sekava olotila sen juonnista aiheutui.
Tuo sekavan euforinen olo on kuitenkin juuri se, joka kahvissa on parasta. Vaikutus on nopea ja ihmeellinen: aistit terävöityvät, ruoansulatusjärjestelmä sekoaa, ajatukset vaihtavat ratojaan ja löytyy uutta intoa vailla syytä.
Usein puhutaan, että jos kahvi keksittäisiin nyt, se kiellettäisiin. Voi olla, vaikka vastakkaistakin näyttöä on. Hiljattain tuli Suomen markkinoille Yerba Maté niminen etelä-amerikkalainen tuote, uutejuoma sekin, jossa kofeiinipitoisuus ja siten hermostollinen vaikutus ja addiktoivuus on huomattavasti kahvia korkeampi. Toisin kuin kahvi, maté on helposti juotavaa yrttilientä, raikkaan makuista eikä aiheuta vatsavaivoja. Kyseessä on siis todella raju piriste, joka on tullut äskettäin markkinoille, eikä sitä silti ole kielletty.
Juuri riippuvuus ja sen tyydyttämisen tuoma säännöllinen vapautus onkin kahvin paras puoli: Muutos kahvittomaan tilaan on niin suuri, että tuntee elämänsä todella kääntyneen kupillisesta tummanruskeaa juomaa.
Kahvin ristiriitaisesta upeudesta kertoo hienosti Emma Salokoski Ensemblen kappale Oodi Kahville.
2 thoughts to “Kahvista”
Kiva kirjoitus.
Itse en (onneksi?) kahvia pysty juomaan, mutta mulle kahvista ja kahvittelusta tulee jotenkin aina onnellinen ja turvallinen olo. Että olkoon mikä tahansa stressitila päällä tai kauheus edessä, aina voidaan istua hetkeksi alas ja juoda kahvit. Siinä on jotain tosi leppoisaa ja lohdullista. Oikein ilhaduin kun huomasin sun inttiaikoina, että olit alkanut juoda kahvia!
Olen itse pohdiskellut samaa ja ihmetellyt miksi suurin osa ihmisistä niin kritiikittömästi pitää laillistettuja päihteitä terveellisinä ja laittomia päihteitä automaattisesti todella vaarallisina.
Myönnän itsekin juovani kahvia, vaikka ennen se ei kuulunut tapoihini, mutta ehkäpä elämää ei myöskään kannata yrittää elää ilman mitään paheita. Olisiko sellainen elämä elämää ollenkaan?