[I]nspiroiva projekti tuli vastaan – missä muualla kuin Facebookissa: Helsingin elokuva-akatemia on elokuvataiteeseen keskittyvä yliopisto, jonka on tarkoitus aloittaa opetus vuoden 2012 aikana.
Nyt, kun hallitusohjelma näyttää punaista valoa taideyliopistokaavailuille ja elokuvaväki Aalto-yliopiston huomassa on todella tyytymätön tilanteeseensa, on tällaiselle projektille varmasti sosiaalinen tilaus. Perustaja Hannaleena Hauru haluaa Helsingin elokuva-akatemian olevan nimenomaan yliopistolain ulkopuolinen, sillä hän katsoo lain edellyttämän liiallisen tuloshakuisuuden pilaavan opetuksen tason nykyisissä korkeakouluissa. Haurun mielestä Taikin elokuvaopetus onkin hyvää ammattikorkeakoulutasoa, mutta teoreettinen tuntemus opiskelijoiden parissa on heikkoa yliopistoksi. Aiheesta kirjoittaa HBL.
On hyvin mahdollista, että Helsingin elokuva-akatemia ei koskaan synny todellisena oppilaitoksena. Projekti on kuitenkin ainutlaatuinen Suomessa, jossa on aina luotettu vahvasti valtio-ohjattuun humboldtilaiseen virkamiesyliopistoon. Nyt, kun valtionyliopistot enemmän tai vähemmän kurkottavat kohti yritysmaailmaa, on kiinnostavaa tarkkailla yliopistoväen itseorganisoitumista. Esimerkiksi sosiaalitieteiden tutkijat valtasivat hiljattain mielenosoituksellisesti tyhjillään seisovan yliopistokiinteistö Franzenian Helsingin Kalliossa. Tempauksen tarkoituksena oli osoittaa yliopiston henkilöstöpolitiikan epäkohtia.
Vastaavaa kriittistä liikehdintää on yliopistomaailmassa toki ollut aiemminkin. 1960-luvulla, opiskelijapolitiikan kuumana kautena, perustettiin Kriittinen korkeakoulu. Tämä edelleen toiminnassa oleva, valtion rahoitusta saava itsenäinen oppimis- ja kulttuurikeskus ei kuitenkaan ole varsinainen oppilaitos. Se tarjoaa maksullisia kursseja filosofiaan ynnä muuhun liittyen, mutta ei varsinaisia opintokokonaisuuksia tai pätevöitymistä. 1980-luvulla perustettiin Snellman-korkeakoulu, joka sekään ei ole virallinen korkeakoulu, mutta antaa pätevyyden steinerkoulun luokanopettajaksi ja on opetushallinnon arvioima, valtion tukea nauttiva oppilaitos. Myös Snellman-korkeakoulun näkökulma on kriittis-filosofinen ja hallinto organisoitu yliopistolain ulkopuolella.
Vasemmistolaisen kulttuuriministerin ja demariopetusministerin aikana voisi kuvitella tällaisen vapaan liikehdinnän saavan lisää tukea, mutta toisaalta kyse on ennen kaikkea vastaliikehdinnästä, jonka motivaationa on tuloshakuinen korkeakoulupolitiikka. Yliopistolaki tuskin tulee muuttumaan pitkään aikaan, mutta sen syntipukit eivät enää istu hallituksessa, ja niinpä vastarinnan ääni voi heikentyä.
Kiintoisaa korkeakoulupoliittista kesälukemista on esimerkiksi Ilkka Niiniluodon uunituore teos Dynaaminen sivistysyliopisto.
