Käsitteiden käsityöläiset koulunpenkillä

[V]iime vuonna kuolleen amerikkalaisfilosofi Jay F. Rosenbergin kirja, The Practice Of Philosophy: A handbook for beginners, on todennäköisesti aineopintojeni oudoin kirja. Ei siksi, että se oli vaikeaselkoinen, romaanimainen, valtavan pitkä tai opillisesti kiistanalainen, vaan siksi, että se on noin 120 sivua pitkä läpyskä, joka avoimesti myöntää olevansa oppikirja, ja pyrkii opettamaan vain käytäntöä, ilman sen suurempia periaatteellisia taustaselvityksiä. Tähän ei alalla usein törmää, kyseessä on siis metodiopinnot.

Kirjan onkin tarkoitus opettaa lukijansa harjoittamaan kahtaa tehtävää, lukemaan filosofiaa ja kirjoittamaan filosofiaa – tai filosofiasta. Rosenberg pyrkii olemaan mahdollisimman neutraali filosofisten kannanottojen suhteen, mutta epäonnistuu tässä pyrkimyksessään hellyyttävän nopeasti. Itselleen rehellinen filosofi ei vain pysty piilottamaan omia näkemyksiään alan syvemmistä kysymyksistä, vaikka kyseessä olisi johdantoteos filosofian lukemiseen. Metodiopintoihin liittyvän kirjan varsinaista antia tämä värittyneisyys ei kuitenkaan pahemmin häiritse.

Pääteemat The Practice Of Philosophyssä ovat filosofiset argumentit, filosofinen kirjoittaminen sekä filosofian lukeminen. Aluksi kirjoittaja ottaa pihteihinsä argumentit, joista käsitellään tärkeimmät seikat muodosta – formaaliin logiikkaan ainoastaan viitataan – sekä tietysti sisältö ja piilosisältö. Argumentin käsittelyyn Rosenberg lanseeraa ”Sääntö Numero Yhden” – kirjan ainoan säännön – jonka mukaan väitettä epäillessä on kritisoitava sen taustalla olevaa argumenttia.

Argumentin muotoa käydään läpi esittelemällä joitakin yleisiä toimivia ’argumenttiprinssejä’ sekä niiden vastineita, virheellisiä ’argumenttisammakoita’. Prinsseinä mainitaan esimerkiksi implikaation etujäsenen myöntö ja takajäsenen kielto, konjunktion negaation eliminaatio, sekä disjunktion etujäsenen kielto. Muotoja annetaan yhteensä kahdeksan, ynnä niiden virheelliset vastineet. Argumentaation muodon jälkeen käsitellään hieman modaliteetteja, eli välttämättä tosia ja epätosia, sekä kontigentisti tosia ja epätosia seikkoja. Samassa yhteydessä mainitaan nopeasti niin sanotut kätketyt implikaatiot, eli jos…niin -rakenteet.

Sitten Rosenberg siirtyy argumentin sisältöön, josta todetaan, että sisältöä kritisoidessa on usein syytä poimia yksi tai useampi vastapuolen vääräksi uskottu premissi, joista sitten johdetaan johtopäätös, jota vastapuolen uskotaan vastustavan. Näin pyritään osoittamaan premissi vääräksi. Vastustajan kritisoimiseksi annetaan viisi piirrettä, jotka on pyrittävä osoittamaan vastapuolen argumentaatiosta: Moniselitteisyys eli saman käsitteen käyttö useassa merkityksessä, kehäpäättely eli johtopäätöksen käyttö premissinä, ikuinen regressio eli perustelu joka vaatii itsensä perusteluksi, epäyhdenvertaisuus eli samanlaisten kohtelu eri tavalla sekä tyhjyys eli argumentin propositionaalinen sisällöttömyys.

Filosofisen esseen kirjoittamisessa Rosenberg mainitsee kasvavassa vaikeusjärjestyksessä neljä tyyppiä: Näkemyksen kriittinen tarkastelu, väittelyn tuomarointi, yksittäisen ongelman ratkaisu sekä alkuperäisen näkemyksen puolustus. Kirjoittamiseen liittyen otetaan myös puheeksi määritelmät, analogiat ja ajatuskokeet.

Ainoa erikseen lukemiselle omistettu luku on kirjan lopussa, ja varsin lyhyt, mutta siinä annetaan juhlavasti kuusi eri tapaa lukea filosofia, jotka ovat: lukeminen johtopäätöksiä etsien, lukeminen argumentteja etsien, lukeminen dialektiikkaa tutkien, lukeminen kriittisesti, lukeminen tuomaroiden sekä lukeminen luovasti. Viimeksi mainittu on korkein aste, ja sille pääseminen vaatii kaikkien edellisten hallitsemisen.

The Pratice Of Philosophy on kelpo metodiopas filosofian aloitteluun, joskin tuskastuttavan hitaasti etenevä. Rosenberg viljelee kirjassaan paitsi ’veikeitä’ anekdootteja, myös monimuotoisesti erilaisia kuvailuja sekä vertauskuvia siitä mitä filosofia on, tai miten sitä tulisi harjoittaa. Esimerkkinä Wilfrid Sellarsilta lainattu määritelmä, ”filosofian on pyrkimys nähdä kuinka asiat, käsitteen laajimmassa mahdollisessa merkityksessä, liittyvät toisiinsa, käsitteen laajimmassa mahdollisessa merkityksessä”. Rosenbergin omaa käsialaa taas on vertaus filosofeista ”käsitteiden käsityöläisinä”, puurtajina, joiden on vain kärsivällisesti harjoiteltava kunnes osaavat veistää tai muovata mestariteoksen.

Kirja HELKAssa, ja HelMetissä.