Joulukuussa 2014 Image-lehti julkaisi numeron, jossa perinteiseen tapaan jaettiin lehden Suomi-palkinnot, sarkastiset kunniamaininnat vuoden 2014 kohokohdille. Yksi kategorioista oli ”Vuoden pienimmät murheet”, ja sijalla 12 oli pieni yllätys: ”Harmistus siitä, kun oma yksivuotias ei mahtunut lasten filosofiatyöpajaan”.
Toteutimme loppuvuodesta 2014 kaksi kappaletta kokeiluluontoisia lasten filosofiapajoja, joiden seurauksena Munkkiniemen kirjasto aloitti oman Sokrates-kerhonsa lapsille ja jotka ovat nyt poikimassa lasten filosofisen kesäleirin. Lasten filosofointiin liittyvä toiminta vaikuttaa olevan muutenkin heräämässä Suomessa, mistä osoituksena on mm. aiheeseen keskittyvän Filo -yhdityksen perustaminen.
Lapsia ja vanhempia tuntuu siis filosofiatoiminta kiinnostavan, mutta miksi lasten oikeastaan pitäisi ylipäätään filosofoida? Eikö filosofia vaikeana ja usein aika ikävänäkin asiana olisi hyvä jättää väkisin sen pariin hakeutuvien aikuisten riesaksi? Minulla on tähän kysymykseen kolme vastausta:
- Lapset hakeutuvat itse filosofiaa kohti. Klisee, jonka mukaan lapsilla on luonnostaan filosofisia kysymyksiä, pitää paikkansa. Me aikuiset emme ole niin alttiita avoimelle, johdonmukaiselle ja kriittiselle pohdinnalle, sillä olemme ”työelämässä oppineet, että” ja muutenkin jo muodostaneet hyvin vahvoja käsityksiä aiheesta kuin aiheesta. Lasten kysymyksille ei vai usein ole sopivaa ympäristöä kasvaa filosofiaksi, vaan ne kilpistyvät aikuisten kiireisiin vastauksiin.
- Lapsille ei ole tarjolla tarpeeksi vähävirikkeistä tekemistä. Olen oikeasti sitä mieltä, että kaikille meillä, lapsilla ja aikuisilla, on nykyään liikaa virikkeitä, joten emme yksinkertaisesti tule ajattelleeksi. Tavoitteellisten, virikkeellisten ja aikataulutettujen harrastusten vastapainoksi pohtimaan ja juttelemaan pysähtyminen on aika mullistavaa, sillä siinä lapsi kehittelee ja ohjaa itse toimintaansa.
- Lapset voivat löytää ajattelemisen ilon. Imagen ajatus siitä, että lasten filosofiatoiminnalla voisimme valmentaa lapsia jotenkin paremmin vastaamaan yhteiskunnan tarpeita ja tai muuten ”kehittymään” menee hutiin. En usko, että filosofointi kasvattaa lapsista tulevaisuuden menestyjiä, ja siinä mielessä se todellakin on ”vuoden pienin murhe”. Sen sijaan filosofointi voi auttaa lasta löytämään ajattelun ilon – huikean euforian, kun omalla ajattelullaan löytää asioista uusia puolia, näkee maailman eri tavoin tai ymmärtää ajatusten takana väijyviä ennakko-oletuksia.
Näiden kolmen syyn takia myös ajattelen, ettei ensisijaisesti ole mielekästä pyrkiä tekemään filosofiaa lapsille (philosophy for children, P4C), vaan filosofiaa lasten kanssa. Kuten ensimmäinen perustelunikin julistaa, lapsilla tuntuu olevan omanlaisensa ote filosofointiin, ja siksi aikuisetkin voivat kokea mullistavia pohdintoja lasten kanssa filosofoidessa. Lapsille filosofoidessa taas toiminta uhkaa kääntyä filosofian historioinniksi, jonka mielekkyyttä epäilen lukioasteellakin.
Neljäs syy lasten kanssa filosofointiin onkin se, mitä aikuiset siitä voivat saada. Koska lasten kanssa tekemisessä syyn täytyy kuitenkin lähteä lapsista itsestään, en nosta sitä ylläolevaan listaan, vaan kannustan kaikkia lasten kanssa tekemisissä olevia kokeilemaan villiä pohdiskelua ja ajatusten kehittelyä lasten kanssa aina, kun siihen tarjoutuu tilaisuus!
P.S. Päätin vaihtaa blogin nimen, kun nyt näin kuukausien tauon jälkeen taas kirjoitin tänne. Seuraava päivä -nimi alkoi yksinkertaisesti tuntua liian ajankohtaiselta, ja toisaalta uusi otsake ehkä kuvaa paremmin ajatteluani ylipäätään.
