Julkaistu Minervan Pöllön numerossa 3/2012
Designpääkaupunkivuoden myötä designin määrä Helsingissä on räjähtänyt käsiin. Siinä missä ennen käsitteen piiri rajoittui eksklusiivisesti lähinnä suomalaisten suurmiesten suunnittelemiin koivuvanerijakkaroihin ja rei’itetystä messingistä tehtyihin lamppuihin, nyt nimityksen alle menevät niin rakennuselementit, kaupan etukortit kuin vammaispalvelutkin. Ja siellä missä sana ’design’ ei vieläkään tunnu soveliaalta, voidaan vielä pelastaa paljon ’muotoilun’ alle. Esimerkiksi Helsingin yliopisto tekee menestyksekästä yhteiskuntadesignia.
Olemme todistaneet ilmiötä, jonka skeptikot ovat väittäneet johtavan design-käsitteen inflaatioon ja merkityksen tyhjentymiseen. Ei kuitenkaan syytä huoleen, ’design’ tarvitsee vain hieman uutta täytettä ollakseen jälleen paisuteltujen kuoriensa kokoinen. On tullut aika marssittaa henkeään pidättävän WDC Helsinki 2012 –karnevaaliyleisön eteen uusi ja kaunis, kestävä ja funktionaalinen käsitemuotoiluinnovaatio: ajatteludesign!
Mitä sitten on aito ajatteludesign? Jotakin, joka on vanhoja, huonolaatuisia ja rumia ajatuksia kestävämpää, parempaa ja funktionaalisempaa. Sen tunnusmerkki on laatu, jonka ansiosta se kestää ajan hammasta ja muotivirtauksia huomattavasti paremmin kuin bulkki-ajattelu. Laatunsa takia ajatteludesignia onkin usein pidetty vain hyvätuloisten etuoikeutena, mutta todellisuudessa sen kestävyyden ansiosta jokaisella on varaa aitoon ajattelumuotoiluun. Sitä voi käyttää vuosikymmeniä, ja usein se kestää jopa sukupolvelta toiselle.
Kestävyyden ohella toinen ajatteludesignin kantavista periaatteista on sen funktionaalinen kauneus. Muoto seuraa siinä tarkoitusta: jos ajattelu-partikkelin on esimerkiksi tarkoitus toimia giljotiinina moraalilakien ja luonnollisten tosiseikkojen välillä, sen on oltava muodoltaan erityisen terävää. Monissa tapauksissa taas voidaan käyttää pyöreälinjaista aforistiikkaa tekemään maailmankuvan jalustaksi tarkoitetusta ajatteludesigntuotteesta erityisen ergonominen.
Funktionaalisuus ei kuitenkaan ole pelkkää mukavuutta. Se on myös esimerkiksi taloudellisuutta: hyvä ajatteludesign-esine on taloudellinen – siinä ei kerta kaikkiaan ole mitään ylimääräistä. Perinteisenä hyvän muotoilun merkkinä on myös pidetty pinottavuutta: Jos uutta ajattelua ei saa tukevasti kasattua aiempien päälle, ei kokonaisuus ole harmoninen eikä pitkän päälle kestä.
Aina ei kuitenkaan ole helppoa erottaa aitoa ajatteludesignia halvasta kopioista. Kukapa ei haluaisi jäljitellä ajattomia klassikoita ja menestyä menneiden mestareiden kustannuksella? Varman tunnistuksen voi tehdä vain ammattilainen, mutta toimiva nyrkkisääntö on, että aitoon ajatteludesigniin on pohjaan lyöty tiukkaan istuva leima: joko ”analyyttinen filosofia” tai ”mannermainen”. Tämä leima on varma indikaattori, sillä se ei irtoa kulumallakaan.
Näin designpääkaupunkivuonna on tullut tavaksi pystyttää pitkin kaupunkia erilaisia näyttelyitä, joihin on kerätty monenlaisia vanhoja tuoleja, ja koristella kokonaisuus pyöreällä, kirkkaansinisellä tarralla. Ajatteludesignia näyteikkunoissa ei ole kuitenkaan näkynyt juuri lainkaan, eikä sille ole ollut omaa logoakaan. Niinpä kannustankin lukijoitani perustamaan omia pop-up –ajatteludesignnäyttelyitä. Ajattelumuotoilutuote kainaloon, oheinen teemavuoden älyllistä aspektia symboloiva tunnus esille ja kiinnostuneiden ihmismassojen vyöryä ei pidättele mikään!
