Ilmastokyllästyminen ja ekopsykologia

[I]lmastonmuutos, ihmisen myötävaikutuksesta aiheutuva dramaattinen ympäristönmuutos, on tieteen näkökulmasta tosiasiallinen fakta. Suurin osa suomalaisista hyväksyy tämän seikan. Monet myös tietävät, että esimerkiksi kasvihuonekaasujen pitoisuudet ilmakehässä ovat lisääntyneet ennusteiden mukaisesti – itse asiassa jopa enemmän – ja lämpeneminen sekä jäätiköiden sulaminen toteutuneet. Nämä muutokset ovat tapahtuneet viime vuosina silmiemme edessä.

Samaan aikaan ilmastouutisointi ja -keskustelu ovat kadonneet mediasta. Muutokset ovat ilmaston ja maapallon kannalta dramaattisen nopeita, mutta median kannalta kyllästyttävän hitaita – ja mikä pahinta, ennustettuja. Tieteen tulokset kiinnostavat yleisesti ottaen vain, jos ne sopivat 4D-dokumentteihin tai Hesarin Maailman ihmisiä -palstalle.

Syynä näkymättömyydelle ei tietenkään ole journalistien salaliitto, vaan yleisön kyllästyminen. Liian hitaasti etenevä juonirakenne, ennalta-arvattavuus ja etäisyys omasta elinpiiristä ovat tämän kertomuksen ongelmia. Kuitenkin esimerkiksi vesistön rehevöityminen, merien suolapitoisuuden muutokset ja kasvava hiihtoputkien tarve Etelä-Suomessa ovat arjessa näkyviä, selkeitä ilmastonmuutoksen vaikutuksia joista mediassa on puhuttu hyvin vähän.

Vai onko ongelma sittenkin aiheessa itsessään, ei niinkään sen kerronnallisessa rakenteessa? Eivätkö ympäristöasiat kiinnosta suomalaisia? Kyllä kiinnostavat, ja monialaisesti. Ympäristöalojen koulutusohjelmat vetävät hakijoita puoleensa, Tekesin tuotekehitysrahoista 40% menee ns. cleantech -hankkeille ja nämä hankkeet vetävät myös sijoittajia. Yksilötasolla ilmastoasiat ja niihin läheisesti liittyvät energiakysymykset kuitenkin jäävät muun ympäristönsuojelun jalkoihin. Itämeri ja metsiensuojelukiinnostavat, ilmakehä ei. Ihmisiä vaivaa ilmastokyllästyminen.

Yksi syy lienee se, että ilmakehää on hankalampi halata kuin puuta tai merivettä. Ns. ekopsykologia, eli karkeasti kuvaten pyrkimys kasvattaa lapset ympäristöä kunnioittaviksi viemällä heidät metsään kyllä saa espoolaisenkin puolustamaan Nuuksiota, mutta ilmakehään on hankalampi muodostaa vastaavaa tunnesidettä.

Ilmastonmuutoskeskustelu on typistynyt muovikassitutkimuksiin, joissa kerrotaan ettei muovikassin korvaaminen puuvillakassilla olekaan niin olennaista. Samalla keskeisimmät tekijät kuten energiatehokkuus, uudet energiamuodot ja näihin vaikuttaminen kulutusvalinnoilla ovat pudonneet otsikoista.

Kysymys sinänsä ilmastoystävällisen mutta muuten vastustetun ydinvoiman kohtalosta on myös ratkaisematta, ja siitä puhutaan lähinnä mielenosoitusuutisointien yhteydessä.

Alla kolme keinoa yksilön ilmastopolitiikkaan:

1. Energiatehokkuus omassa elämässä: Onko irrottautuminen arjesta pakko tehdä Kaakkois-Aasiassa? Voisiko vastaavaa eksotiikkaa saada junamatkasta Pohjois-Pohjanmaalle tai metromatkasta Kontulaan? Myös irroittamalla johdon pistorasiasta iltaisin voi tiputtaa omaa energialaskuaan ja samalla saa ne ärsyttävät punaiset ledit sammumaan.
2. Ilmastoystävällisten energiamuotojen valinta sähkösopimusta tehdessä: Tuulivoimaa ja vanhaa vesivoimaa saa Kraft & Kulturilta lähes Helsingin Energian perushintaan. Pelkillä ydinvoimaloilla tuotettua sähköä ei Suomessa toistaiseksi voi ostaa.
3. Pyöräily ja kävely liikennemuotoina: pyöräily on paitsi trendikästä, myös avartavaa. Autoa tai raideliikennettä hitaammin liikkuessa näkee kliseen mukaan paikat uudesta näkökulmasta – ja tämä on ihan totta. Joku voi myös ajatella kuntourheilun näkökulmaa.